Kilpikonnaan voit aina luottaa

Tammikuussa esittelin blogissani uskomatonta kuvastoa, josta saattoi tilata kaiken, mitä ei ollut koskaan halunnut. ( Täällä se on. ) Kuvastostahan löytyi mm. paljon rumiste-esineiden näköisiä koriste-esineitä, maagisia magneetteja jokaiseen vaivaan sekä Poikaystävää erityisesti huolestuttaneita jalanhoitotuotteita. Jalkahoito kuulostaa ensi alkuun harmittomalta, mutta kyse on päinvastaisesta: Tämä selvästi vanhuksille suunnattu kuvasto esittelee sohvan kokoisia vempaimia, joilla saa jalat pestyä (vrt. autopesu) ja varpaankynnet leikattua (vrt. elefanttien kynsileikkuu). Elämämme ehtoopuolella jalat tulevat olemaan vartalomme hankalin ulottuvuus. Ensisijaisen tärkeät raajamme, joihin emme enää yletä koskettamaan. Kallisarvoiset, kaukaiset koivet.

Kuvasto palasi elämäämme Poikaystävän veljen (tällekin on vissiin joku oma nimi?) ajattelevaisen tilauksen muodossa. Veli halusi helpottaa elämäämme ensinnäkin Viehättävällä kissalla, joka sopii pitelemään max 2.cm teipirullaa:

Kuvastossa

Luonnossa ehkä jopa vielä viehättävämpi...

Sekä tietenkin Onnea tuovalla kilpikonnalla. Onnea tuovan kilpikonnan kuvastoesitettä minulla ei valitettavasti ole skannattuna, mutta kuvaston mukaan se on ainakin "näyttävä, minne ikinä laitatkin sen". Mikä tuli todistettua:

Pahoitteluni kuvanlaadusta. Vakuutan kuitenkin,
ettei menetyksenne ole suuri.

Onnea tuova kilpikonna lunasti lupauksensa ja poiki minulle kutsun OKL soveltuvuuskokeisiin. Olen jälleen askeleen lähempänä jossain opiskelemista ensi syksynä! Jihuu!

Mikä päivä tänään on?

Julkaisin teille nyt tekstin, jonka kirjoitin joitakin öitä sitten ja luulin jo silloin julkaisseeni (heti tämän alapuolella: Kyynistymisestä etc.) Julkaisen sen voitonriemuisena, sillä minä s a i n kutsun sinne helkkarin pääsykokeisiin, minä sain sen tasan kaksi viikkoa ennen kokeita, ja nyt minä olen niin onnellinen että minua riittää joka paikkaan, olen saavillinen iloa ja onnea joka paikkaan pärskytettynä! Älkää nyt palauttako minua maanpinnalle ja muistuttako, että vielä puolensataa ihmistä pitäisi kyynärpäätaktiikalla ohitella pääsykokeissa! Vaan antakaa minun pirskahdella! Sillä tänään on

ONNEN PÄIVÄ!

Kyynistymisestä ammatinvalinnan suhteen

Olen vältellyt tänne kirjoittamista. Syy on yksinkertainen: Ennakkotehtävät olivat ja menivät, eikä pääsykoekutsua ole kuulunut. En ole menettänyt toivoani, mutta asian miettiminen tuntuu katkeralta. Samoin kuin sen kirjoittaminen, mutta siinä se nyt oli! Toiste en sano. Toivottavasti seuraavassa päivityksessä tilanne on jo päinvastainen (ja Turun Taideakatemia kärsimättömästi pommittaa minua pääsykoekutsuilla niin postitse, puhelimitse kuin facebookissakin...).

Muuten menee toki hienosti. AO-lehti valmistui ajallaan ja kauniina, julkistustilaisuudessa oli live-musiikkia (voi veljet), ja OKL:n pääsykokeen ensimmäinen vaihe meni mukiin. Eli sujui mukiinmenevästi. En alkanut siis ottaa siellä kuppia. Sekin olisi toki ollut hienoa.

Tässä pikkujännityksissäni olen koittanut keksiä varavaihtoehtojen varavaihtoehtoja; mitä sitten, jos en pääse kumpaankaan? Tämän unettoman yön innoittamana ajattelin listata asioita, joista pidän, ja jotka kiinnostavat minua. Ehkä niiden pohjalta voin rakennella itselleni jonkinlaisen ammattisoveltuvuusanalyysin!

"Lista asioista, joista pidän ja jotka innostavat minua"

Euroviisut
fontit
vaatteet ja tyyli
terassilla istuminen ja kylmä olut
hienon näköiset ja kiinnostavat lehdet
yllättävät lähestymistavat tylsiin asioihin
vaikutusvalta
laihuus
värikkäät ja monipuoliset irtokarkkipussit sekä eritoten Jelly beansit
ihmisten tekeminen iloiseksi
slaavilaisen näköiset miehet
hiekka
suomiräppi.

Hmm.

Spontaanin listan perusteella minusta olisi ainakin bulimikoksi...

Moon Moon

Muistatko, kun arasti aloitin tämän blogin pitämisen kirjoittamalla vaikeuksistani herätä aamulla? No, nyt ongelmani on lähes sama, ja kuitenkin aivan eri:

Ennen en saanut noustua aamuisin, koska tuntui, ettei ole mitään järkevää tehtävää.
Nyt en saa nukuttua öisin, koska tuntuu, että on niin paljon järkevää tehtävää.

Pompin ylös alas, petiin ja takaisin, käyn lähettämässä pari sähköpostia, yhden facebook-viestin, tarkistan jonkun "tärkeän jutun", kirjoitan johonkin muistutuslistan, jota en edes aamulla lue. Menen sänkyyn ja nousen taas, tekemään ne asiat, jotka äsken kirjoitin muistutuslistaan. Liikaa projekteja, liikaa ajatuksia!

Unirytmiäni sekoittamassa on tietenkin myös Teekkariwappu. Muutamien viimeviikkoisten loistavien juhlien jälkeen luvassa on vielä ainakin yksi Wappuradiossa vietetty yö.

Vinkkejä unettomuuteen saa antaa. Kohta tukeudun varmaan lääkärikäyntiin ja unipillerireseptiin - tänään olisi kuitenkin tarkoitus testata halvempaa, vastenmielistä vaihtoehtoa: iltalenkkiä.

Palkinnoista ja kuinka ne voi ansaita

Uuu, mitä katsonkaan! Onko se lintu! Onko se lentokone!

Vastaus selviää Arkkitehtiopiskelija-lehdestä, kun se kolmen viikon päästä täräyttää itsensä ihmisten ilmoille. Symbolisesti katson nyt kuitenkin ennakkotehtäviä, jotka lähtevät huomenna matkaan. Sain ne periaatteessa valmiiksi kaksi tai kolme minuuttia sitten, ja mielestäni niistä jokainen on onnistunut. Voi jukra. Tunne on niin jenka ja erikoinen, että en vissiin onnistu kovinkaan usein. Pitäisi tehdä ennakkotehtäviä useamminkin.

Aion palkita itseni avokadopastalla ja pyykinpesulla. Ja kreisibailaamisella ensi torstaina. Jihuu!

Tyhjäkäynnin tärkeydestä

Väritystehtävässä tulppaaneja ja koiranpentu, paketissa oivat välineet suorittamiseen.

Annoin ystävälle syntymäpäivälahjaksi värikynät, jotka tietenkin huusivat kaverikseen vanhaa kunnon väritystehtävää. Terapeuttisimmat asiat maailmassa ovat värittäminen ja kynsien lakkaaminen. En tarkoita, että ystäväni olisi jotenkin erityisesti väritysterapian tarpeessa - tarkoitan, että ehdottomasti k a i k k i ovat väritysterapian tarpeessa.

Innokkaana keittiöpsykologina väitän, että suuri osa burn out- ja stressiongelmista johtuu siitä, ettei aivojen tyhjäkäynnille anneta enää tilaisuutta. Pitkään julkisessa liikenteessä koomaaminen on ollut yhteiskunnan pelastus: bussissa tai junassa kun ei ole ollut muuta tekemistä kuin toljottaa ikkunasta tyhmänä ulos. Samoja maisemia päivästä toiseen. Oiva tilaisuus ihan vain mietiskellä!

Nykyaika on kuitenkin esitellyt meille vaihtoehdon: kännykän, läppärin tai tabletin räplääminen. Päivästä ei tarvitse viettää kahtakaan minuuttia tekemättä mitään, kakkatuokiota lukuunottamatta. (Sivuutan tässä kohtaa täysin kirjat, jotka ovat kohtuullisen vanha keksintö, ja joita on voinut lueskella bussissa jo bussissa istumisen alkupäivistä lähtien. Se näkökulma ei sovi muuten näppärästi rakentelemaani tekstiin.)

Kun kaikki tyhjäkäyminen päivän aikana on eliminoitu, jää monta ideaa keksimättä, monta tärkeää näkökulmaa ymmärtämättä ja monta opittua asiaa kunnolla sisäistämättä. Syvempää ajatustyötä ei tapahdu ollenkaan, tai se tapahtuu sängyssä, aiheuttaen unettomuutta, jolla taas on pitkään jatkuessaan tuhoisat vaikutukset elämässä ylipäätään.

Parannuskeinoksi tähän vakavaan diagnoosiin suosittelen kaikille väritysterapiaa. Netistä voi printtailla aivottomaan värittelyyn kivoja kuvia, vaikka disney-teemalla, joka taatusti takaa hyvän mielen.

Sekavoitumisesta

VRÖÖT!

Aloitin päivityksen sanalla "vrööt", koska olen tulossa hulluksi. Ja vrööt on varmasti jotain sellaista, minkä sanomiseen normaaleilla ihmisillä on jonkinlainen kynnys (tilanteesta riippuen), mutta hulluilla luultavasti ei ole.

Hulluuteni on epätieteellisesti määriteltävissä maanis-depressiivisyydeksi. Haen nyt kahteen kouluun - kahteen hyvin erilaiseen kouluun, kahdelle hyvin erilaiselle linjalle. Ja, koska olen hullu, olen mielestäni vuorotellen pääsemässä molempiin heittämällä sisään (kyllä vaan!) ja vuoroin minulla ei sisäisten äänieni ole toivoakaan päästä edes ensimmäisestä osiosta läpi kummassakaan hakuprosessissa. Missä ei siis ole mitään järkeä, sillä koulut, hakuprosessit ja vaadittavat kyvyt ovat hyvin erilaiset.

Ennakkotehtävien tekeminen on kauheaa. Poikaystävä kehoitti minua esittelemään niitä jollekin muullekin kuin hänelle (sillä "Rakastan sinua ja minusta kaikki, mitä teet, on upeaa. Mutta mielipiteeni on hieman värittynyt."). Hyvä idea, mutta toisaalta: Miksi ylipäätään haluaisin mitään kritiikkiä? Mitä, jos kritiikki ohjaa minua väärään suuntaan? Miksi haluaisin murskata itsetuntoni jo ennen pääsykokeita? Ei käy, syteen tai saveen, mutta omin neuvoin.

 Tämän kirjoituksen voi ottaa tilannepäivityksenä tai varoituksena: Nyt lipsuu!